QTime Hair Design

Pipokausi – uhka vai mahdollisuus?


Viime päivien pakkanen on saanut monet vetämään pipon tiukemmin korville. Talvi, oli pakkasta tai ei, on aikaa, jolloin hiuspohja, hiukset ja niiden kuohkeus ovat koetuksella. Mikä neuvoksi? Qtimen Emmi, Sini ja Sanni kertovat pipokauden parhaita vinkkejä.

QTime Hair Design

Haasteena kuiva hiuspohja

1. Hoitoaineesta kaikki irti

Koska hiusten ja hiuspohjan kuivuminen on talvikauden tyypillisin haaste, ovat kosteuttavat hiustuotteet, kuten shampoo ja hoitoaine, kaiken perusta. Esimerkiksi hyvästä hoitoaineesta kannattaa ottaa kaikki irti.

”Jos hiuspohja on kuiva ja ärtynyt, voit hemmottella sitä. Grazetten Neccin-hoitoaineen voi jättää yöksi pestyihin, pyyhekuivattuihin hiuksiin ja huuhdella pois aamulla. Se kosteuttaa hiuspohjaa koko yön. Neccin -tuotteet ovat ehdottomasti kokeilemisen arvoisia”, kertoo Emmi.

2. Maskit käyttöön

Myös kotona kerran viikossa, vaikka lauantain saunaillan yhteydessä, käytettävät tehomaskit tekevät hyvää. Karheat hiukset nautiskelevat Grazetten Wonder Maskista ja hennot taas SPn Volume Maskista.

3. Kampaajalla hoitoja pintaa syvemmälle

Kotona tehtävien toimien lisäksi on hyvä hyödyntää hiuksistasi ja hiuspohjastasi kertovaa ammattilaista eli kampaajaasi. Hiustesi kokonaiskuntoa ajatellen esimerkiksi rakennevaurioita korjaava hoito on peruskäyntisi yhteydessä ihana ekstra rentouttavaa päähierontaa unohtamatta. Tällaisia hoitoja ovat esimerkiksi Olaplex ja Wella Fusion. 

QTime Hair Design

QTime Hair Design

Haasteena sähköiset hiukset

1. Hiuslakan tilalle kiiltosuihke ja hiusöljy

Jos hiusten sähköistyminen on talvikeleillä, etenkin pakkasella, haasteesi, muistuttaa Sini perushiuslakan monesti pahentavan sähköisyyttä.

”Monet pitävät laukussa pientä hiuslakkaa, jolla taltuttaa sähköinen tukka. Se saattaa auttaa hetken, mutta kuivattaa entisestään. Sen sijaan kiiltosuihke ja hiusöljyt ovat hyvä ratkaisu. Viimeistelyyn eli jo pestyin ja föönattuihin hiuksiin suosittelen kokeilemaan Sebastianin Shine Shaker -kiiltosuihketta, joka antaa nimensä mukaisesti hiuksiin upean kiillon. Sublime-viimeistelyvoide taas vähentää pörröisyyttä ja sähköisyyttä. Mikä parasta, pieni purkki mahtuu hyvin myös käsilaukkuun.”

2. Hiuksiin jätettävä hoitoaine

Emmi käyttää usein hiuksiin jätettävää hoitoainetta, joka ylläpitää kosteustasapainoa ja vähentää sähköisyyttä.

”Potion 9, jossa on sopiva napakkuus ja kosteus, on suosikkini. Jos hiukset ovat hyvin hennot, suosittelen käyttämään joko huuhdeltavaa tai jätettävää hoitoainetta.”

QTime Hair Design

Haasteena volyymin puute

1. Runsautta lisäävät tuotteet

”Läts” kuvaa parhaiten sitä tunnetta, kun vedät pipon pois päästä. Volyymi on poissa. Sitä ajatellen, voit kokeilla runsautta lisääviä tuotteita kuten Sebastianin Volupt Spray -suihketta tai EIMIn Sugar Lift Spray -tuotetta.

"Minulla on lyhyet hiukset ja olen tykästynyt EIMIn Sugar Liftiin, jota käytän aina pesun jälkeen föönauksen alle. Kuohkeus palaa muutamalla käden pyöräytyksellä pipon riisumisen jälkeen", kertoo Karoliina.

2. Talvikaudelle sopiva hiusmalli

Pipokaudella voit pohtia myös hiusmallivalintoja kampaajasi kanssa. 

”Jos esimerkiksi mietit otsatukkaa, on hyvä ottaa huomioon talvikelit silloin, jos otsalla on esimerkiksi hankalia pyörteitä. Juuri pipokaudella sen hallinta voi olla haastavaa. On ihan hyvä juttu miettiä, mikä hiusmalli sopii juuri talvikaudelle", toteaa Sanni.

Muistathan, että autamme sinua kaikissa hiuksiisi ja hiuspohjaasi liittyvissä ongelmissa sekä eri kausien tuotevalinnoissa.